
Hyvä Sähköpotkulauta
Tämä lista voisi varmasti olla pidempikin, mutta tässä on yleisimmät hyödyt ja asiat mitä on tullut vuosien varrella esille, kun käytössä on hyvä ja laadukas sähköpotkulauta.
- Hyvällä sähköpotkulaudalla ajaminen on hauskaa! Tämän näkee ihan katukuvassa, kun kyseinen laite tulee vastaan, niin kuljettaja on lähes poikkeuksetta hymyssäsuin, vaikka kohtaaminen tapahtuisi ylämäessä. Varsinkin näin talvella ero esimerkiksi polkupyöräilyyn on huomattava ja moni sähköpotkulaudan hankkinut onkin sanonut, että paluuta perinteiseen pyöräilyyn ei enää ole.
- Hauskuuden lisäksi jokaisen kannattaa ajaa sähköpotkulaudalla verrattuna perinteisiin liikkumismuotoihin. Esimerkiksi ihminen liikkuu kävellen keskimäärin n. 5km tunnissa ja siinä kuluu energiaa, tieliikennekelpoisella sähköpotkulaudalla voit liikkua 25km/h ja energia tulee sähköakuista. Kävelyyn verrattuna suurin hyöty sähköllä liikkumisesta tulee säästetystä ajasta. 5km:n siirtymiseen menee tunnin sijasta n.12min sähköpotkulaudalla ja mukana olevat tavarat ja esim. ostokset kulkee kivasti mukana ilman lisäponnisteluja. Polkupyöräilyyn verrattuna saadaan myös säästettyä aikaa ja hikipisaroita. Tämän säästetyn ajan voi tietysti käyttää tehokkaaseen liikuntaan, niin kuntokin pysyy yllä ja aikaa jää vielä muuhunkin. Autoihin, tai oikeastaan polttomoottoriajoneuvoihin verrattuna sähköpotkulaudan hyödyt tulee säästetyistä polttoainekuluista ja muista vakuutus- ja ajokorttimaksuista.
- Sähköpotkulaudalla ajamiseen ei tarvitse ajokorttia, tai vakuutuksia ja ”polttoaineen” saa omasta pistorasiasta, joten potentiaalia säästöille on. Mainittakoon vielä, että taajamassa 40km/h nopeusalueella sähköpotkulauta on useasti lähes yhtä nopea vaihtoehto kuin auto, tai mopo, ellei jopa nopeampi, vaikka tieliikennekelpoisen sähköpotkulaudan huippunopeus on 25km/h. Tämä johtuu siitä, että kevyenliikeenteen väylillä on harvemmin ruuhkaa, tai liikennevaloja.
- Sähköpotkulaudan saa hyvän polkupyörän hinnalla. Kannattaa ainakin käydä koeajamassa sähköpotkulauta, ennen uuden pyörän hankkimista.
- Jos mopokorttiin on vielä vuosia, sähköpotkulaudalla pääset liikkumaan heti. Monesti myös mopolle ei ole enään käyttöä kun on päässyt sähköpotkulaudan makuun.
- Sähköpotkulauta on lähes äänetön. Tämä on polttomoottorilaitteisiin verrattuna luksusta. Voit keskustella vaivatta samalla kun ajat, etkä häiritse pärinällä muita liikkujia.
- Sähköpotkulauta on hajuton ja paikallispäästöjä ei synny. Tästä syystä sähköpotkulautaa voi säilyttää hyvin myös kotona sisällä.
- Sähköpotkulaudalla ajat kevyen liikenteen väylillä, sinun ei siis tarvitse ajaa autojen seassa kuten mopoilla.
- Sähköpotkulaudoista löytyy sopiva vaihtoehto kaikenikäisille ja kokoisille.
- Eegon valmistamat sähköpotkulaudat on luotettavia ja toimintavarmoja kulkuneuvoja kesällä ja talvella. Näihin laitteisiin ei tarvitse bensaa ja öljyjä lisätä, eikä talvella pakkasella ole starttausongelmia.
- Eegon sähköpotkulaudoissa on kokoontaittuva runko, joten sen voi ottaa helposti esimerkiksi autoon mukaan kun lähtee matkalle, silloin määränpäässä lyhyemmät siirtymiset voi hoitaa näppärästi sähköpotkulaudalla. Sähköpotkulaudan voi ottaa mukaan myös julkisiin kulkuneuvoihin, koska ne ei sisällä polttoainetta.
Tosiaan tätä listaa pystyisi vielä jatkamaan, mutta parhaiten selvität mitä hyötyjä sähköpotkulaudasta olisi sinulle, kun tulet koeajamaan laitteen ja tutustumaan siihen paikan päälle. Mikäli olet halukas kokeilemaan sähköpotkulautaa, niin meillä Eegolla pääset kokeilemaan ja tutustumaan laitteisiin Järvenpäässä. Mikäli et pääse käymään meidän luona, niin ota yhteyttä ja sovitaan esittely muualle.
Hyvä sähköpotkulauta | EEGO
Laadukas sähköpotkulauta, miten valmistetaan ?